|
Ajan Tarina
Ajan Tarina on kuopiolainen liike, joka on tarjonnut puusepän
ja sisustusalan palveluita jo 13 vuoden ajan. Vuonna 1998 puuseppäyrittäjä
Juha Loikkanen havaitsi tarpeen synnyttää oman malliston, joka
lähtisi asiakkaan omista tarpeista. Haluttuja talonpoikaishuonekaluja
oli tarjolla entistä vähemmän ja jos niitä oli, mitoitukset
yleensä oli vääränlaiset tämän päivän
käyttötarkoituksiin. Syntyi tuote nimeltä Kusti, jonka ideana
on perusmallisto, jota asiakas voi muutella haluttuihin mittoihin.
Kaikki Kusti-huonekalut valmistetaan 300-700 vuotta vanhasta suomalaisesta
puusta, joka on peräisin savupirttien ja vanhojen riihien lattia-
ja laipiolankuista. Pyrimme selvittämään rakennuksen historian
mahdollisimman tarkkaan, jotta voimme siirtää tiedon aina asiakkaalle
asti. Tätä helpottamaan jokainen huonekalu numeroidaan ja leimataan
polttamalla. Tiedot huonekaluista arkistoidaan tulevia sukupolvia varten.
Huonekalujen valmistus taoahtuu käsityönä, käytämme
hyväksi havaittuja perinteisiä työmenetelmiä. Kusti-kalusteet
pintakäsitellään öljyämällä satoja vuosia
vanhoilla perinneaineilla.
Ajan Tarinassa valmistuu tällä hetkellä n.80-100 huonekalua
vuodessa. Pääartikkelina ovat olleet ruoka- ja sohvapöydät
sekä erilaiset tasot. Kusti-huonekalut ovat löytäneet niin
tavallisten kotien sisustajat, kuin yritykset ja julkiset laitokset.
|
Ajan Tarina
Haapaniementie 19
70620 Kuopio
017 - 2831057
040-5417357
www.ajantarina.fi
|
|